Kristillisdemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite
Digilaitteiden käytön rajoittaminen yläkoulujen välitunneilla ja nuorten osallistaminen aktiviteettien kehittämiseen
Lasten ja nuorten hyvinvointi on yhteiskuntamme keskeinen haaste. Lempäälän kunnan hyvinvointiraportin mukaan vuonna 2024 jopa 31 prosentilla kahdeksasluokkalaisista fyysinen toimintakyky oli heikolla tasolla. Kännykkäriippuvuuden lisääntyminen ja mielenterveyden haasteet huolestuttavat ammattilaisia, ja nuorten ruutuajan kasvu on merkittävä tekijä tässä kehityksessä. Liikkumattomuus ja vähentynyt sosiaalinen kanssakäyminen voivat vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin ja koulupäivän aikana jaksamiseen.
Eduskunnan huhtikuussa 2025 hyväksymä uudistunut perusopetuslaki kieltää oppilailta mobiililaitteiden käytön oppituntien aikana. Opetushallitus suosittelee, että koulut rajoittaisivat tai kieltäisivät mobiililaitteiden käytön myös välituntien, siirtymien ja muun opetuksettoman ajan osalta.
Lakimuutokseen sisällytettiin myös liikunnallinen elämäntapa osaksi esi- ja perusopetuksen tavoitteita. Tämä tarkoittaa, että koulupäivän aikana tapahtuvaa liikkumista voidaan lisätä esimerkiksi välituntiliikunnan ja kerhotoiminnan avulla.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Lempäälän yläkoulujen järjestyssäännöissä määritellään mobiililaitteiden käytön rajoitukset välitunneilla tukemaan nuorten fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia.
Ehdotamme, että:
Välitunneilla kännykän käyttöä rajoitetaan, jotta oppilaat voivat liikkua ja olla vuorovaikutuksessa kasvokkain.
Oppilaat osallistetaan välituntiaktiviteettien suunnitteluun, jotta heidän toiveensa ja tarpeensa huomioidaan.
Talousarvioon määritetään määräraha liikunnallisten ja yhteisöllisten välineiden hankintaan sekä aktiviteettien järjestämiseen.
Toimien vaikuttavuutta seurataan vuosittain hyvinvointiraporttien mittareilla, joissa mitataan oppilaiden osallisuuden kokemusta, fyysistä toimintakykyä ja kokemusta vahvasta mielenterveydestä.
Aloitteen tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia, tukea fyysistä aktiivisuutta ja vahvistaa sosiaalisia taitoja koulupäivän aikana. Lempäälän kunta voi toimia esimerkkinä tasapainoisen digilaitteiden käytön edistämisessä ja liikunnallisen elämäntavan tukemisessa.
Lempäälässä 4.6.2025
Valtuustoaloitteen allekirjoitti 30 valtuutettua.
