Yksilöllinen opintopolku, opintoja aiempaa enemmän työelämässä, jatkuva haku, tutkintoja aiempaa vähemmän, yksilöllisyys ja joustavuus. Niistä on ammatillisen koulutuksen uudistus tehty. Uudistusta on lähdetty toteuttamaan asteittain tämän vuoden alusta ja jo nyt on nähty tarvetta useammille korjausliikkeille.
Ihannetapauksissa uudistusten taustalla pitäisi aina olla tarve kehittää organisaatiota ja sen tarjoamia sisältöjä siten, että organisaation kautta syntyvä tuotos voisi palvella entistä paremmin loppukäyttäjäänsä. Jos kehittämistoimien kautta saadaan samalla syntymään säästöjä, hyvä niin. Toki todellisuus on usein toinen.
Silloin kun uudistamistoimien lähtökohtana on tarve saada aikaan säästöjä, on vaarana se, että lähdetään kulkemaan peppu edellä puuhun: ensin mietitään mistä saadaan aikaan säästöjä, sitten perustellaan kehittämistoimenpiteet laadullisilla seikoilla eli sillä, miksi loppukäyttäjät hyötyvät juuri näistä uudistuksista.
Vaikuttaa siltä, että näin on käynyt myös ammatillisen koulutuksen uudistuksessa. Eniten kritiikkiä on tähän mennessä saanut nuorille asetettu vaatimus itseohjautuvuuteen. Säästötoimenpiteiden myötä opetuksesta leikattiin työvuosia 1600 opettajan verran, opetusta siirrettiin yhä enemmän verkkoon ja lähiopetuspäiviä vähennettiin.
Vastuu omien opintojen etenemisestä on usein haastavaa yli 20-vuotiaille yliopisto-opiskelijoillekin, saati sitten 16-vuotiaille peruskoulunsa päättäneille nuorille. Nuoret tarvitsevat siinä iässä vielä vahvaa aikuisen ohjausta ja tukea. Aikuisen läsnäolo ja laadukas lähiopetus on turvattava. Säästöt tässä lisäävät nuorten syrjäytymisriskiä ja tuovat lisää kuluja nuorten muihin palveluihin.
Työelämän ja ammatillisten oppilaitosten välistä yhteistyötä tulee vahvistaa. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että työelämää vaivaa jatkuva kiire ja kovat paineet. Jos työssäopettaminen jää ainoastaan työntekijöiden vastuulle, saattaa oppiminen jäädä ohueksi. Tavoitteeksi tulisi asettaa myös opettajien vahvempi integroiminen osaksi työssäoppimista. Jos opettajat suorittaisivat osan opetustyöstään alan yrityksissä, voisivat he samalla päivittää omaa osaamistaan, tuoda yrityksiin pedagogista osaamistaan ja työssäoppijoille lähiopetusta ja -ohjausta käytännön työssä.
Tähän myös pääministeri Sipilä tähtäsi ehdottaessaan marraskuun lopussa 1000 uuden opettajan ja ohjaajan palkkaamista työelämään työssäoppijoiden tueksi. Tämä ehdotus olisi toki voitu tehdä ennen leikkauksia. Näin olisi vältytty turhilta irtisanomisilta. Joulunalusviikolla oppositiopuolueet kritisoivat, että Sipilä äänesti omaa esitystään vastaan, kun esitys ammatillisen koulutuksen lisäresursseista kaatui eduskunnan käsittelyssä.
Vanhoja luutuneita rakennelmia täytyy voida purkaa ja uudistamistoimenpiteitä tehdä, kun niiden aika on. Tämän kaiken tulee kuitenkin tapahtua niin, että saadaan parempaa laatua. Isoja uudistuksia kannattaisi ensin mieluummin kokeilla pienemmässä mittakaavassa ja siirtää hyväksi havaitut, toimivat käytännöt sen jälkeen muuallekin. Näin vältyttäisiin poukkoilevalta politiikalta.
Kun toimenpiteiden kohteina on haavoittuvassa asemassa olevia, täytyy meidän olla erityisen tarkkoja. Uudistuksissakaan emme saa katsoa vain euroja, vaan ennen kaikkea yksilöä.