Kansanedustaja Peter Östmanin (KD) ihmisjoulukalenteri, jossa hän kehuu 24 kansanedustajakollegaansa, on niin hyvä idea, että päätin kopioida sen. Ympärilläni on paljon hienoja ihmisiä, joiden kanssa saan tehdä työtä, harrastaa, kokea ystävyyttä tai jotka muutoin ovat inspiroineet minua tai vaikuttaneet siihen, kuka olen tänä päivänä. Seuraavan 24 päivän aikana tulen nostamaan näitä ihmisiä esille.
Päätin Ösmanin inspiroimana sisällyttää myös omaan joulukalenteriini suuren joukon kollegoitani politiikassa – lähinnä kunnanhallituksen jäseniä, sillä heihin olen tämän puolen vuoden valtuustokauden aikana päässyt tutustumaan parhaiten. Toivon, että kehumiseni voisi myös rohkaista lempääläisiä siinä, että heidän asioitaan hoitaa motivoitunut, sitoutunut, asiantunteva, joskus toki erehtyväinenkin, mutta silti parhaansa tekevä joukko.
Ihmisjoulukalenteria voi seurata osoitteessa:
Piia Nurmela – Lempäälän kunnanvaltuutettu