Meidän tehtävämme on suojella lapsiamme ja nuoriamme

Lainsäädäntömme tehtävä on suojella ihmisten elämää ja taata heille mahdollisimman hyvä ja tasapainoinen arki. Erityisen iso vastuu meillä on lapsistamme ja nuoristamme. Emme voi lainsäädännön kautta vaarantaa lastemme ja nuortemme kehitystä tai sälyttää heidän harteilleen asioita tai vastuita, jotka eivät heille vielä kuulu. Tässä emme ole täysin onnistuneet.

Meillä on aivan liian paljon lapsia ja nuoria, jotka joutuvan oleskelemaan pitkiäkin aikoja sisäilmaongelmaisissa tiloissa. Meidän tulee paremmmin pystyä varmistamaan, että näin ei tapahdu. Vieläkin kohtaamme liian usein vähätteleviä asenteita sisäilmaongelmia kohtaan. Lisäksi kuntien välillä on suuria eroja siinä, miten sisäilmaongelmiin puututaan. Tähän olisi pystyttävä luomaan yhteneviä mekanisemeja, joilla voimme varmistaa, että lastemme ja nuortemme terveyttä ei vaaranneta jo heidän lapsuusvuosinaan.

Ammatillisen opetuksen reformin kautta nuorten lähiopetusta vähennettiin roimasti. Nuoret, joilla siihen ei ole vielä valmiuksia, joutuvat ottamaan liian suuren vastuun omien opintojensa etenemisestä. Tämä johtaa syrjäytymiseen. Tähän täytyy saada pikainen muutos.

Lasten seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista vain noin 3-5 % tulee poliisin tietoon. Tiedämme, että seksuaalinen hyväksikäyttö vaurioittaa lapsen persoonaa syvällä tavalla. Meidän tulee luoda tehokkaampia ja kattavampia menetelmiä tunnistaa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Lainsäädännön tehtävä on varmistaa, että seksuaalisen hyväksikäytön peloite tehdään riittävän suureksi. Tämä tapahtuu koventamalla seksuaalirikosten minimirangaistuksia ja pidentämällä tai poistamalla kokonaan seksuaalirikosten vanhenemisajat.

Lapsen ja nuoren seksuaalisuus kehittyy yli 20-vuotiaaksi asti. Tähän sisältyy monenlaisia vaiheita. Seksuaalinen kiinnostus omaa ja toista sukupuolta olevia ikätovereita kohtaan on luonnollinen osa tätä kehitystä. Meidän tulee antaa lapsillemme nuorillemme kasvurauha näissä kysymyksissä. Emme saa lähteä tuomaan aikuisen ajatusmaailmaa lapsille, jotka eivät kykene siihen liittyviä asioita vielä käsittelemään. Meidän tulee tarjota lapsillemme ja nuorillemme  kasvuympäristö, jossa heitä kuunnellaan ja arvostetaan ja jossa myös heidän seksuaalisuutensa saa kehittyä rauhassa.

Suomeen ollaan esittämässä translakia, jossa alaikäisille lapsille annettaisiin oikeus ilman vanhempien suostumusta vaihtaa juridista sukupuoltaan. Tämä johtaisi siihen, että alaikäisille lapsille voitaisiin aloittaa hormonihoidot ja tehdä sukupuolenkorjausleikkauksia. Tätä kautta vaaranamme lastemme ja nuortemme mahdollisuuksia perustaa myöhemmin perhe ja saada lapsia. Emme voi antaa lapsillemme ja nuorillemme päätösvaltaa näin isoissa kysymyksissä siinä vaiheessa kun heidän seksuaalinen kypsymisensä on vielä kesken.

Lapset ja nuoret ovat meidän vastuullamme. Jos lähdemme lainsäädännön kautta heikentämään heidän asemaansa, olemme luomassa yhteiskuntaa, jossa pahoinvointi lisääntyy. Nyt tarvitsemme eduskuntaan viisaita päättäjiä, joilla on kokemusta, kykyä ja rohkeutta nousta puolustamaan lapsiamme ja nuoriamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *