Taloudellinen näkökulma varhaiskasvatukseen

Uusi varhaiskasvatuslaki hyväksyttiin eduskunnassa viime viikolla. Sen tavoitteena on mm. nostaa päiväkodin henkilökunnan koulutustasoa. Yhdessä kolmen aikuisen luotsaamassa lapsiryhmässä lapsia kasvattaa jatkossa siis yksi lastentarhanopettaja, yksi sosionomi ja yksi lastenhoitaja. Vaikka lain valmistelun edetessä kovasti pohdinkin sitä, että eikö ennemmin kohtuulliset ryhmäkoot ja työntekijöiden työssä jaksamisen tukeminen ole oleellista, on kaikenlainen panostus lapsiin hyväksi.

Vaikka lastenhoitoa ollaan nyt painokkaasti ja johdonmukaisesti ulkoistamassa vanhemmilta ammattilaisille, ei kodeissa tehtävää arvokasta ja laadukasta varhaiskasvatusta saa unohtaa. Varhaiskasvatuksen laatuun tulee panostaa, mutta lainsäädännön kautta varhaiskasvatusta ei saa pakolla ulkoistaa kodeista muualle.

Kristillisdemokraatit ajavat hyvin vahvasti perheiden itsemääräämisoikeutta. Varhaiskasvatusta ja kotihoitoa ei tule laittaa vastakkain. Perheillä tulee olla oikeus päättää, hoitaako lapsensa kotona itse, ottaako lapselle jonkun muun hoitajan vai laittaako lapsen päiväkotiin tai perhepäivähoitoon. Meidän taaperobonusmallimme tähtää juuri tähän aitoon valinnanvapauteen. Mahdollisuudet osa-aikatyöhön ja muihin työelämän joustoihin tulee turvata. Joustoa, vaihtoehtoja ja tukea perheet tarvitsevat, ei tiukempaa sääntelyä.

Perhevapaauudistuksen käsittely siirtyi seuraavalle vaalikaudelle. Uuden varhaiskasvatuslain edellyttämät muutokset eivät tule halvaksi. Päiväkotien henkilökunnan koulutustason nousu merkitsee väistämättä myös lisäystä palkkakustannuksiin. Kun nykyisiinkin palkkoihin on, aivan oikeutetusti,  korotuspaineita, tulevat varhaiskasvatuksen kulut nousemaan huomattavasti.

Perhevapaauudistusta ja lasten siirtymistä mahdollisimman aikaisin varhaiskasvatuksen piiriin perustellaan taloudella. Kun pienten lasten vanhemmat siirtyvät työelämään, saa valtio kipeästi tarvitsemiaan veroja. Onkohan tätä kokonaisuutta kuitenkaan mietitty loppuun saakka? Jos halutaan saada aikaan säästöjä, eikö juuri kotihoitoon yhdenvertaisena mahdollisuutena päivähoidon rinnalla kannattaisi panostaa. Erityisen kalliiksi tulee alle kolmivuotiaiden päivähoito.

Mielipidekirjoitus julkaistu Aamulehdessä 6.7.2018

KD:n uusi perhepoliittinen ohjelma:
http://www.kd.fi/politiikka/ohjelmat/perhepoliittinen-ohjelma-2018

KD:n Taaperobonus-malli:
http://www.kd.fi/politiikka/taapero-bonus/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *